Monipuolisen liikunnan ja salibandyn liikuntakerho!

SC Urbans järjestää matalan kynnyksen ja monipuolisen liikkumisen liikuntakerhoa erillisinä ajankohtina ympäri vuoden. Käynnissä olevista kerhoista tiedotetaan aina erikseen näillä sivuilla ja sosiaalisessa mediassa

Monipuolisen liikunnan ja salibandyn liikuntakerho sunnuntaisin klo 1400-1530 Turengin liikuntahallilla!

Kevään 2026 kerhoa järjestetään huhtikuun loppuun saakka! Kevään 2026 osallistumismaksu on 40€ / lapsi (sis. ohjauksen, vakuutuksen ja kerhotuotteen)

Kerhoon voi osallistua matalalla kynnyksellä ja kerho on suunnattu 2017 syntyneille ja nuoremmille tytöille ja pojille.

Liikuntakerhossa opetellaan liikunnan perustaitoja monipuolisesti erilaisten leikkien, pelien ja harjoitteiden avulla hauskaa pitäen. Lisäksi kerhossa pääsee pelaamaan salibandya ja muita pallopelejä.

Kerhossa lapset oppivat myös sosiaalisia taitoja sekä ryhmässä toimimista. Kerhossa lapset oppivat esimerkiksi erilaisia liikkumismuotoja ja liikunnallisia taitoja heittämisestä kiinniottamiseen sekä erilaisia pelejä monipuolisesti.

Kerhon vetäjinä toimivat seuran koulutetut ohjaajat ja lapset jaetaan kerhon aikana tarvittaessa ikäryhmän mukaisiin pienryhmiin.

TERVETULOA PITÄMÄÄN HAUSKAA JA OPPIMAAN MONIPUOLISEN LIIKUNNAN PARISSA!

Ilmoittautumislinkki: https://www.scurbans.net/joukkueet/5023/lomakkeet/...


Salibandy Club Urbans ry

OSOITE:

Koulutie 2, 14200 Turenki

SÄHKÖPOSTI

toimisto@scurbans.net

Y-tunnus: 2437787-3