Janakkalan SunSäbä-tapahtumassa innostuttiin liikunnasta

August 21, 2020

Suomen Salibandyliiton organisoima kesäkiertue SunSäbä vieraili toista kertaa Janakkalassa. SC Urbansin isännöimän tapahtumaviikon aikana Janakkalan kunnan alakoululaiset pääsivät testaamaan Multisport-alustaa, erilaisia salibandyaiheisia rasteja, sekä monipuolisen liikunnan pisteitä Turengin kirjaston parkkialueella ja liikuntahallissa.

 

Koululaisten lisäksi kenttää ja rasteja hyödynsivät SCU:n juniorit, Ekopatterin firmavuoro, sekä Janakkalan kunnan vammaispalveluiden sählyryhmä. “Meidän pääasiallisena kohderyhmänä tässä tapahtumassa olivat alakoululaiset, mutta myös muut kävijät viihtyivät tapahtumassa erinomaisesti! Hienoa, että tapahtuma saatiin järjestää koronan aiheuttamista varotoimista huolimatta. Suunnittelimme tapahtuman jo keväällä siten, että eri koulujen oppilaat osallistuvat mahdollisuuksien mukaan eri päivinä. Ohjaajat velvoitettiin käyttämään kasvomaskeja. Mailoja ja maalivahdin maskeja desinfioitiin ahkeraan tahtiin.” totesi SC Urbansin junioripäällikkö Jokke Jokinen.

 

Myös SCU:n puheenjohtaja Marko Ruuskanen oli tyytyväinen, kun tapahtuma saatiin vietyä läpi. “Vuosi sitten järjestimme kaksi erillistä tapahtumapäivää Turengissa ja Tervakoskella, mutta tällä kertaa halusimme mukaan myös kyläkoulut. Tämä onnistui, kun saimme oppilaiden bussikuljetuksiin rahoitusta Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä. Ilman tätä taloudellista tukea näin laajaa tapahtumaa ei olisi ollut mahdollista järjestää.” Ruuskanen kertoi ja jatkoi: “SunSäbässä ollaan myös meidän seuratoiminnan ytimessä: monipuolista ja kivaa tekemistä, jossa kaikilla on mahdollisuus innostua liikunnasta matalalla kynnyksellä.”

 

Salibandyliiton kiertuevastaava Vilma Pekkala vieraili Janakkalan tapahtumassa tiistaina. Pekkala kehui tunnelmaa ja järjestelyitä: “Näytti siltä, että lapset viihtyivät tapahtumassa hienosti. Tapahtuma-alueen viihtyvyyteen ja koronaturvallisuuteen oli panostettu. Tunnelmaa kuvasti hyvin se, että vielä tunti koulupäivän päättymisen jälkeen kymmenet lapset jäivät pelaamaan ja kiertelemään rasteja omatoimisesti!”

 

SunSäbä-kiertueella tehdään myös salibandyn olosuhdetyötä ja markkinoidaan salibandyn MM-kotikisoja, jotka on tarkoitus pelata joulukuussa Helsingissä. Kisojen kohtalo ratkeaa syyskuun aikana.

 

Sininen multisport-alusta ja muut Salibandyliiton rastit koottiin SunSäbä-tapahtumaan Turengin kirjaston P-alueelle. Kuva: Ville Kankaanpää /Luolaja Creative Oy.

 

Lisää kuvia tapahtumasta SCU Facebookissa ja Instagramissa!

 

 

Please reload

Recent Posts

Please reload

Archive

Please reload

Tags

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload