Pelitaitopäivässä SCU-juniorit olivat liigapelaajien opissa

November 11, 2019

SC Urbans järjesti Turengin liikuntahallilla taitopäivän E-G -junioreilleen. Tapahtumassa oli mahdollisuus ottaa oppia Salibandyliigan ammattilaisilta ja tavata omia esikuvia.

 

Taitopäivän ohjelmassa oli erilaisia taitorasteja ja leikkimielisiä kisoja, kuten rankkarikisa ja ylärimahaaste. Vuoron lopuksi laitettiin pelit pystyyn junioreiden ja liigapelaajien kesken. Paikalla olivat miesten Salibandyliigasta Steelers Hämeenlinnan Mikko Ruuska, Jukka Jaakonsaari, ja Osku Sipilä. Kaikki ovat SC Urbansin omia kasvatteja.

 

“Aivan mahtavaa, että saatiin jätkät mukaan meidän tapahtumaan. Kiitos pelaajille itselleen, sekä Steelersin liigajoukkueelle! Esikuvat ovat tärkeä osa lasten ja nuorten harrastamisessa lajista riippumatta. Tämä kolmikko on loistava osoitus siitä, että ahkeralla harjoittelulla voi nousta lajinsa huipulle myös kaltaisistamme kasvattajaseuroista.” iloitsi SCU:n puheenjohtaja Marko Ruuskanen.

 

“Mukava oli tulla mukaan tapahtumaan ja paljon oli junnuja paikalla. Tulee ihan omat junnuvuodet mieleen ja se into mikä treenaamiseen ja pelaamiseen oli. Eikä se innostus ole vieläkään mihinkään hävinnyt!” toteaa Mikko Ruuska. Steelersin alkukausi Salibandyliigassa on ollut vaikea. Nuori joukkue uskoo kuitenkin uskoo tulosten parantuvan. “Se on nähty, että miesten peleissä taso on tosi kova ja yhteenkään virheeseen ei ole varaa. Vastustajat ovat niin taitavia, että ne kyllä kuittaa heti jos hölmöilee yhtään.” Jukka Jaakonsaari kommentoi.

 

Taitopäivä toimi Urbansin F1-pojille turnaukseen valmistavana harjoituksena, sillä joukkue suuntasi tapahtumasta suoraan Lempäälän turnaukseen. F1-ikäluokan valmentaja Sami Siira piti tapahtumaa hyvänä valmistautumisena illan peleihin: “ Yleensä jätkät istuu vaan kotona puhelimien ääressä siihen asti kun lähdetään pelaamaan ja sitten istutaan vielä autossa. Ei ihmekään, että ekassa pelissä tuntuu, että mennään vielä aika puolivaloilla. Nyt on hyvä lämmittely otettu ja lähdetään ajelemaan Lempäälään.”

 

Steelers Hämeenlinnan liigapelaajat Mikko Ruuska (vas.), Jukka Jaakonsaari, sekä Osku Sipilä olivat vieraina Urbansin junioritapahtumassa. Kaikki kolme ovat Janakkalasta ja Urbansin kasvatteja.

 

 

Please reload

Recent Posts

Please reload

Archive

Please reload

Tags

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload