Jussi Väisänen
SC Urbansin harrastajamäärä jatkoi kasvuaan!
Salibandyliitto on julkaissut jälleen vuosittaiset tilastonsa jäsenseurojensa harrastajamääristä. SC Urbans jatkoi kasvu-uralla, kun kauden 2019-2020 aikana harrastajamäärä kasvoi reilulla 50 harrastajalla ja virallinen lukema kirjataan nyt 471 harrastajaan.
Toukokuun lopussa 31.5.2020 tehdyssä tilastoinnissa SCU:n rekisteröityjen harrastajien, eli pelipassien omistajien määrä oli 471. Määrään on laskettu mukaan aikuis- sekä junioripelaajat, säbäkerholaiset ja -leiriläiset. Määrässä eivät ole mukana koulujen ja seuran yhteistyössä järjestämät iltapäiväkerhot, joissa ilmoittautumiset ovat koulujen vastuulla. Vuoden 2019 heinäkuun lopussa vastaava määrä oli 413 harrastajaa.
Tämän hetkinen pelipassimäärä 471 kpl oikeuttaa Salibandyliiton alaisten seurojen vertailussa sijaan 23. Edellä on tamperelainen Koovee (474) ja takana Rauman Salba (467). Kasvu on ollut pidemmälläkin aikavälillä tarkasteltuna varsin nopeaa. Vielä vuoden 2017 lopussa pelipassien määrä seurassa oli 209 kpl.
Seurassa ollaan luonnollisesti iloisia uusista luvuista. ”Hienoa, että toimintamme on aktivoinut entisestään lisää innokkaita harrastajia! Suurimmat syyt kasvuun löytyvät kerhotoiminnan laadun selvästä tason nostosta viimeisen kahden kauden aikana. Kerhoista on mahdollisuus liittyä joukkueisiin, jos innostus kilpailemisesta syttyy. Entistä useampi perhe on kuitenkin mukana vain kerhotoiminnassa ilman kilpailullisia tavoitteita.” kertoo SC Urbansin puheenjohtaja Marko Ruuskanen.
Koronan vaikutukset seuratoimintaan alkavat hahmottua: ”Keväällä meiltä ei jäänyt oikeastaan suurempia tapahtumia järjestämättä. Liiton sarjat keskeytyivät reilua kuukautta ennen aiottua, ja kauden päättäjäiset peruttiin. Syksyltä olemme joutuneet perumaan kaksi JFT-turnausta. Kerholaisten määrässä korona on näkynyt vain vähän. Tällä hetkellä kerholaisia on seitsemässä monipuolisen liikunnan ryhmässä 115, kun viime kauden päätteeksi luku oli 130. Toivotaan, että kausi saadaan vietyä läpi ilman keskeytyksiä, mutta niihin tulee kuitenkin varautua.” toteaa SCU:n junioripäällikkö Jokke Jokinen.
Urbansin syksy jatkuu vilkkaana. Junioreiden kilpailukausi on alkamassa, kerhot ovat olleet toiminnassa syyskuun alusta ja syyslomalla Turengissa järjestetään perinteisesti alakoululaisten syysleiri. ”Nyt jaksetaan painaa hommia, kun keväällä ja kesällä tuli lomailtua ihan liiankin kanssa!” naurahtaa Jokinen.

Kuvassa viime talvena järjestetyn SCU Pelipäivän osallistujia.
Lähteet:
Katso Salibandyliiton harrastajamäärien vertailu tästä (tilastointi 31.5.2020): https://salibandy.fi/uploads/2020/07/211a8e5f-pelipassimaarat31052020.pdf
Artikkelissa mainittu tilanne 31.12.2017: https://salibandy.fi/fi/uutiset/eraviikingit-siirtyi-suurimmaksi-salibandyseuraksi-pitka-lista-nayttaa-talta/