top of page
Search
  • Writer's pictureJussi Väisänen

SC Urbansin kauden 2019 - 2020 kuulumisia

Pelikausi 2019 – 2020 saatiin päätökseen poikkeuksellisesti etuajassa koronaviruksen johdosta. Tämä tarkoitti kerholaisten ja joukkueiden toiminnan keskeyttämistä juuri ennen kauden ratkaisuotteluita. Tähän artikkeliin on kerätty joukkueiden kuulumiset kauden päätöksen jälkeen ja avattu hieman suunnitelmista tulevalle kaudelle 2020 – 2021, joka startataan täydellä vauhdilla kesätreeneillä heti kokoontumisrajoitusten niin salliessa! Lajitreenit alkavat elokuun alussa ja kerholaisten kausi syyskuun alussa.

Aktiivista lasten liikuttamista

Kauden aikana ehdittiin kerhojen ja joukkueiden toiminnan ohella olla monessa mukana. Elokuun perhepäivästä, markkinavierailuista, sekä syyskuun SunSäbä-tapahtumista saatiin vauhdikas startti kauteen. Syksyllä vierailtiin myös Janakkalan päiväkodeilla liikuttamassa alle kouluikäisiä lapsia ja pidettiin hauskaa syysleirin merkeissä Turengissa. Kauden varrella saatiin myös vieraita Hämeenlinnan Steelersistä ja Tampereen Classicista junioripelaajille järjestettyihin Pelitaitopäiviin.

Talvileiri saatiin vietyä mukavasti läpi ennen kokoontumisrajoitusten voimaantuloa. Järjestämättä jäi pääsiäisen tapahtumapäivä Liikuntahallilla, kevään kerhoturnaus ja eskarilaisten liikuntapäivä. SCU:n puheenjohtaja Marko Ruuskanen oli tyytyväinen kauden antiin: ”Yhteensä kävijämäärät tapahtumissa mitattiin tuhansissa kauden aikana ja se on todella hieno asia! Aiomme jatkossakin olla aktiivisia lasten liikuttajia ja odotamme jo innolla ensi kautta, nyt kun tämä kausi jäi vähän lyhyeksi.”

Monipuolisen liikunnan säbäkerhot (2007-2012 synt. ja 2013-2016 synt.)

Urbansin kerhotoiminnassa oli kaudella 2019 – 2020 mukana ennätysmäärä lapsia, kauden päätöshetkellä yhteensä 133 viikoittaista harrastajaa! Kerhoja pidettiin edelliskauden tapaan alle kouluikäisille, sekä alakoululaisille kolmessa kohteessa: Harvialassa, Tervakoskella ja Turengissa. Kerhoissa pidettiin hauskaa läpi kauden ja nimensä mukaisesti säbän ohella liikuttiin monipuolisesti erilaisten pelien ja aktiviteettien parissa. Kerhot ovat matalan kynnyksen vaihtoehto niille, jotka tykkäävät liikunnasta, mutta eivät ole kiinnostuneet kilpailullisesta salibandyn pelaamisesta. Toisaalta kerhoissa on myös hyvä tilaisuus tutustua salibandyyn ja kerhoista siirrytäänkin usein joukkueisiin varsinkin nuoremmissa ikäluokissa.

Joulukuussa pidettiin perinteinen kerhoturnaus Turengin liikuntahallilla, jossa nähtiin 12 joukkuetta. Leikkimielisessä turnauksessa ei erikseen ratkottu mestaruutta vaan kaikki saivat saman määrän otteluita. Kevään kerhoturnaus oli suunniteltu huhtikuun lopulle, mutta kauden yllättävä päätös jätti peli-intoa myös tulevalle syksylle. SC Urbansin kerhotoiminta jatkuu Harvialassa, Tervakoskella ja Turengissa syyskuussa 2020. Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin kerholaiset mukaan toimintaan jälleen syksyllä!

SCU kiittää ahkerasta työpanoksesta kerho-ohjaajia Jokkea, Katria, Siinaa, Elisaa, Kallea, Konstaa, Jussia, Jalia sekä Anua! Lisäksi kiitämme kerhoissa, tapahtumissa ja leireillä vierailleita ohjaajia Emmaa, Heidiä ja Eliasta.

G2-pojat ja tytöt (2013 synt.)

Eskarilaisten oma joukkue perustettiin syksyllä 2019. Kauden aikana harjoiteltiin 1-2 kertaa viikossa ja opeteltiin salibandyn perustaitoja sekä sääntöjä hauskanpitoa unohtamatta. G2-joukkue osallistui aluesarjan turnauksiin ja turnausreissut olivatkin pienille pelipojille ja –tytöille hienoja elämyksiä! Joukkueen valmentajana toimi nousevana rap-artistinakin tunnettu salibandymies Ville Vuorinen apunaan Siina Buri, Esa Vanhakoski, Katri Oksanen ja Jokke Jokinen.

Joukkueessa oli kauden päättyessä 25 innokasta säbäilijää. Tulevalla kaudella 2020 – 2021 joukkue jatkaa aluesarjassa ja osallistuu ensimmäistä kertaa myös Salibandyliiton sarjatoimintaan G-junioreissa. Kevään ja kesän aikana on muiden harrastusten vuoro ja joukkueen säbäharjoitukset jatkuvat elokuussa. Myös ensi kaudella harjoitellaan 1-2 kertaa viikossa ja opetellaan säbän perustaitoja. Uusia pelaajia mahtuu mukaan heti elokuussa, kun treenit jatkuvat. Myös pitkin kautta on mahdollisuus liittyä mukavan harrastuksen pariin!

F2- ja G1-pojat (2011-2012 synt.)

2011-2012 syntyneiden poikien joukkue laitettiin jalkeille edeltävän kauden keskivaiheilla tammikuussa 2019. Kulunut kausi oli siis ensimmäinen näille pelaajille Salibandyliiton sarjatoiminnassa. Yhteensä tässä joukkueessa on 27 pelaajaa (6kpl 2011 synt. ja 21 kpl 2012 synt.). Joukkueen ikärakenteesta johtuen monet G-ikäiset pelaajat pääsivät pelaamaan myös kovia F2-sarjan pelejä. Etenkin vuoden vaihteen jälkeen matsit olivat tiukkoja ja joukkue palkittiin myös ensimmäisillä voitoilla F2-sarjassa. Pelaajien taidot kehittyivät kauden aikana huimasti ja samaa kehitystä lähdetään jatkamaan myös tulevalla kaudella.

Ensi kaudella joukkue osallistuu liiton F1- ja F2-haastajasarjoihin, sekä todennäköisesti jatkuvaan aluesarjaan. Treenejä jatketaan 1-2 kertaa viikossa ja kulut pidetään kohtuullisina, jotta harrastus on mukavaa pelaajien ohella myös vanhemmille. Joukkueen valmentajina toimivat Teemu Tolppa ja Jokke Jokinen apunaan Markus Lehtonen, Jussi Tiitinen, Eetu Meriläinen, sekä Jussi Harju.

E/F-tytöt (2010-2011 synt.)

Nuorempien tyttöjen joukkue saatiin uudestaan jalkeille marraskuussa 2019. Edelliskausilta tuttu, noin 15 pelaajan ryhmä hajosi muiden harrastusten vietyä pelaajat, mutta Turengin koulun tyttösäbätapahtumien ansiosta joukkueeseen oli suorastaan tungosta! Joukkueen rungon muodostavat 2010-2011 syntyneet pelaajat ja mukana on myös muutamia vanhempia ja nuorempia tyttöjä. Yhteensä harjoitusringin koko oli kauden päättyessä 22 pelaajaa.

Tytöt harjoittelivat kerran viikossa ja ehtivät pelata ensimmäiset harkkapelit Pirkkalassa ja Hämeenlinnassa ennen kauden yllättävää päätöstä. Keväälle suunniteltu Hämeenlinnan turnaus jäi siis kokematta, mutta ensi kaudella tavoitteena on saada E/F-tyttöjen joukkue Salibandyliiton sarjatoimintaan. Sisä-Suomessa tyttöjoukkueiden määrä on ollut kortilla ja tyttöjen sarjat tässä ikäluokassa ovat jääneet toteutumatta. Vaihtoehtona on liittyminen F-poikien haastajasarjaan sekä KalvKe:n ja HämeStarsin organisoimaan tyttöjen maakuntasarjaan.

F1-pojat (2010 synt.)

F1-pojat lähtivät kauteen reilun 20 pelaajan ryhmällä ja kahdella joukkueella (kilpa+haastaja). Kilpasarjassa tavoitteet asetettiin korkealle, ja joukkue lähtikin haastamaan valtakunnan kärkiseuroja ennakkoluulottomasti. Tässä onnistuttiin varsin mallikkaasti kauden aikana. Mukaan mahtui toki yksittäisiä heikompiakin pelejä, mutta niistä joukkue toipui nopeasti. Haastajasarja tarjosi tasaisia ja mukavia pelejä aloitteleville pelimiehille. Pelaajamäärän ollessa rajallinen osa kilpajoukkueen pelaajista kävi täydentämässä haastajajoukkuetta tarvittaessa.

Tulevaan kauteen 2010-pojat lähtevät E2-sarjaan yhdellä joukkueella ja alustavat suunnitelmat ovat kilpasarjaan liittymisessä. Pelin luonne muuttuu täysin, kun siirrytään isolle kentälle ja 5vs5 –peliin. Joukkue on kuitenkin valmistautunut tähän valmentaja Sami Siiran johdolla jo tämän kauden treeneissä, jotta harppaus ei tuntuisi niin suurelta syksyn pelien koittaessa.

E1-pojat (2008 synt.)

E1-pojat olivat kauden alkaessa uusien haasteiden edessä, kun sarjapeleihin lähdettiin kahdella yhteisjoukkueella riihimäkeläisen RSS Panthersin kanssa. Yhteisjoukkuetoiminta saatiin käyntiin erinomaisesti ja pelaajat selkeästi nauttivat salibandyn pelaamisesta ja harjoittelusta. Harjoituksia järjestettiin sekä Riihimäellä, että Turengissa. Yhteisjoukkueiden tavoitteena oli kehittää pelaajia kokonaisvaltaisesti ja tarjota jokaiselle oman taitotasonsa ja kehityksensä mukaisia treenejä ja pelejä.

Vastuuvalmentajaksi yhteisjoukkue sai valmentajavelho Aki Alangon, mikä entisestään lisäsi poikien motivaatiota kehittymiseen. Koko Riihimäen ja Janakkalan valmennustiimi Aki, Torsti Töllinen, Petri Laurila, Matti Kotkavuori ja Olli Karlsson ansaitsevatkin ison kiitoksen siitä miten hienosti he saivat kauden toteutettua. Vaikka pelit jäivätkin kesken ja kevään huippuottelut pelaamatta, niin kaudesta jäi kaikin puolin positiivinen maku. SCU/RSS saavutti paikkansa Eliittisarjaan ja olivat sarjan piikkipaikalla kauden keskeytyessä ja SCU/RSS II taisteli myös loppuun saakka paikasta ylemmän haastajasarjan loppuhuipentumaan.

SCU/RSS ja SCU/RSS II jatkavat myös ensi kaudella yhteisjoukkueina ja pelaajien taitojen ja pelikäsityksen kehittäminen jatkuu.

D1- ja D2-pojat (2006 ja 2007 synt.)

D1-pojat aloittivat kauden Sisä-Suomen kilpasarjassa sijoittuen sarjan keskikastiin. Menestys oikeutti loppukaudeksi kilpasarjan ylempään jatkosarjaan, jossa pojat kohtasivat kovia, mutta tasaisia vastuksia. D1 lopetti sarjapelit voitokkaasti ja edessä olisi ollut karsintapelit paikasta kilpasarjan loppuhuipentumassa, ennen kuin kausi päättyi ennen aikojaan. Kapealla materiaalilla kauteen lähtenyt ryhmä suoriutui kaudesta mallikkaasti.

D2-poikien kausi alkoi myös Sisä-Suomen kilpasarjassa. Tappioitta eliittisarjaan edennyt joukkue pelasi ennakko-odotusten mukaisesti. Urbans oli sarjakärkenä ja matkalla kohti eliitin loppuhuipentumaa kotihallissa Turengissa, kun kausi keskeytettiin. Sarjapelejä jäi pelaamatta neljä. Kauteen mahtui kaksi hienoa turnausvoittoa. Syksyllä Mestareiden Cup omalla joukkueella ja tammikuun alussa SCU ja Steelers yhdistivät voimansa ja voittivat yhteisjoukkueella Ruotsissa pelatun suurturnauksen Storvreta Cupin.

Aiempien kausien tapaan 2006-2007 –syntyneet harjoittelivat yhtenä 25 pelaajan treeniporukkana. Harjoittelussa on ollut laatua ja tavoitteellisuutta jo usean kauden ajan. Tällä kaudella treenejä vedettiin 3-4 kertaa viikossa Lassen, Sasun, Topin ja Markun valvovan silmän alla.

2006- ja 2007-ikäluokat jatkavat toimintaansa myös tulevalla kaudella.

C-tytöt (2006-2007)

Tytöt osallistuivat kauden alussa SM-karsintoihin. josta haettiin kokemusta kovista vastustajista. SM-sarjaan asti rahkeet eivät vielä riittäneet, mutta kausi pelattiin C-tyttöjen kovatasoisessa Länsirannikko/Sisä-Suomi eliittisarjassa. Joukkue suoriutui kaudesta varsin mallikkaasti ottaen huomioon sen, että porukassa oli mukana useita D-ikäisiä pelaajia. Pelaajien ohella valmennustiimi Mäkinen, Kyllönen, Satama ja Torttila onnistuivat kauden aikana erinomaisesti raapimaan kapeasta materiaalista kaiken potentiaalin irti.

Kauden ajalta voidaan nostaa esiin vielä kotihallissa pelatun JFT-turnauksen (10 joukkuetta) voitto, sekä useiden pelaajien nimeämiset Maajoukkuetie-ryhmiin. C-ikäisistä kutsun sai Silla Rinta-Jaskari ja D-ikäisistä Meeri Koliseva, Tähkä-Alina Koskela sekä Unna Koskinen. Kyseessä on kustakin ikäluokasta valittava 70 pelaajan tarkkailuryhmä, josta valitaan aikanaan pelaajat tyttöjen U16 maajoukkueeseen.

Ensi kaudeksi tytöt neuvottelevat yhteisjoukkueista lähialueen muiden seurojen kanssa. Tällä pyritään kasvattamaan treeniringin kokoa ja luomaan positiivista kilpailua pelipaikoista. Joukkueen tavoitteena ovat jälleen ensi kaudella C-tyttöjen SM-karsinnat.

C1-pojat (2004 synt.)

C1-pojat lähtivät kauteen vajaan 20 pelaajan harjoitusringillä valmentaja Mika ”Mikki” Eklundin komennossa. Joukkue osallistui Länsirannikko/Sisä-Suomi alueen kilpasarjaan ilman menestyspaineita. Tärkeimpänä tehtävänä olikin nauttia salibandyn pelaamisesta! Kauden pelit olivat tasaisia ja kauden aikana päästiin kokemaan riemukkaita maalin voittoja, mutta myös karvaita maalin tappioita. Mikin treeneissä oli hyvä tekemisen meininki ja pelaajien fysiikkaa ja lajitaitoja saatiin vietyä jälleen harppaus eteenpäin.

Ensi kauden vaihtoehtoja B-junioreihin siirtyvälle joukkueelle käydään parhaillaan läpi. Lyhyeksi jääneen kauden jälkeen joukkueesta 12 pelaajaa on jatkamassa lajin parissa varmuudella. Tärkeintä on turvata kaikille jatkaville pelaajille pelipaikka myös ensi kaudella. 2004-poikia viime kaudet luotsannut Mika Eklund jättäytyy sivuun joukkueen peräsimestä. Sekä joukkue, että seura kiittävät Mikkiä arvokkaasta työstä nuorten salibandyn parissa!

Miehet M1 ja M2

SC Urbansin aikuisjoukkueiden osalta kaudella 2019 - 2020 nähtiin kaksi miesten joukkuetta. Kummankin joukkueen menestys oli vaatimatonta ja sarjasijoitukset löytyivät 3. ja 4. divisioonien häntäpäästä. Miesten harjoitusmateriaali oli välillä turhankin kapeaa loukkaantumisten, sekä armeijan johdosta. Aikuisjoukkueiden tärkeä tehtävä myös tulevaisuudessa on kuitenkin tarjota pelipaikkaa seuran omille nuorille, jotta he saavat kokemusta kovista aikuisten peleistä ennen mahdollista siirtymistä isompiin seuroihin opiskeluiden ja töiden perässä. Aikuisjoukkueet tarjoilevat haasteita ja elämyksiä myös paikkakunnan kokeneemmille pelimiehille.

Salibandyliitto päätti kesken jääneen kauden osalta, että sarjoissa putoajien paikoilla olleet joukkueet putoavat ja nousijoiden paikoilla olleet nousevat. Tämä tarkoittaa sitä, että SCU miesten joukkueet löytyvät ensi kaudella 4. ja 5. divarista. Kolmosen sarjapaikkoja tullaan kenties kuitenkin tarjoamaan myös putoajille, jos nousijahalukkaita ei ole tarpeeksi. Lopullisesti sarjapaikat varmistuvat siis kevään aikana ja seura tiedottaa miesten joukkueiden sarjat ja pelaajatilanteet kevään ja kesän aikana.

Kuntosäbä miehet ja naiset

Kuntosäbä jatkoi viikoittaista hikoiluaan myös tällä kaudella Turengin yhteiskoululla, sekä yhteiskoulun ollessa suljettuna alakoulun ”NHL-kaukalossa”. Alakoulun salin nimitys johtunee salin ahtaudesta, ei niinkään pelien tason noususta. Miesten kuntosäbässä pelaillaan rennolla meiningillä ilman taitovaatimuksia. Kauden jännittävin tilanne sattui talvella, kun innokkaat pelimiehet eivät muistaneet lähteä ajoissa kotiin ja murtohälytys yllätti heidät koululta. Onneksi pelaajat selvisivät tästä rehtorin puhuttelulla, sillä hälytyksen hinta olisi todennäköisesti lähennellyt kuntosäbän pelaajien vuosittaista budjettia. Miesten kuntosäbässä on ollut kauden aikana reilut 20 aktiivista kuntoilijaa.

Naisten kuntosäbää pelailtiin nyt toista kautta ja pelaajamäärä vakiintui kymmeneen aktiiviseen pelaajaan. Kuntosäbäilijöillä onkin edessä poikkeuksellisen pitkä peruskuntokausi, kun kausi loppui yllättäen. Sekä miehiin, että naisiin otetaan lisää innokkaita pelaajia tulevalle kaudelle, joka lähtee käyntiin jälleen syyskuussa. Siihen asti pelaajat kuluttavat ahkerasti lenkkipolkuja ja ulkokenttiä.

6 views0 comments
Post: Blog2 Post
bottom of page