top of page
Search
  • Writer's pictureJussi Väisänen

Urbansin talvileiri pidettiin lähes kesäisissä olosuhteissa

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ainoastaan hieman viileä sää, ja lehtien puuttuminen puista erotti olosuhteet kesäleiristä, kun Urbansin talvileirillä liikuttiin Turengissa alakoululaisten lomaviikolla.

Lumen puute ei onneksi hidastanut monipuolisen liikunnan leiriä, sillä kolmen päivän aikana yhteensä 34 osallistujaa pääsivät hikoilemaan esimerkiksi salibandyn, jalkapallon, pesäpallon, sekä yleisurheilun merkeissä. Turengin liikuntahallilla sekä tekonurmella pelailtiin ilman tietoakaan talvesta. “Veikkaan, että säät olivat osasyynä siihen, että leirille ilmoittautui nyt ennätysmäärä lapsia. Yleensä tähän aikaan vuodesta leirillä on ollut noin 20 lasta, mutta nyt päästiin yli kolmeen kymmeneen. Ehkä ulkona ei oikein keksitä tekemistä, ja toisaalta monipuolisen liikunnan leiri on hyvä vaihtoehto sille, että jäisi lomapäiviksi kotiin pelaamaan puhelimella.” toteaa Jokke Jokinen SC Urbansista.

Eri lajikokeiluita järjestettiin tällä kertaa myös muiden seurojen toimesta, kun Janan pesäpalloilijat, sekä yleisurheilijat kävivät esittelemässä omia lajejaan. “Mukava saada myös vierailevia ohjaajia paikalle, se lisää lasten mielenkiintoa kun on omien lajiensa edustajat paikalla ohjaamassa ja opastamassa.” jatkaa Jokinen. Seuraavat SC Urbansin liikuntaleirit järjestetään koululaisten kesäloman alussa Turengissa ja Tervakoskella.

2 views0 comments
Post: Blog2 Post
bottom of page